tiistai 17. huhtikuuta 2012

Muutoksia!



En kerro yhtään mitään kolmesta viikosta sairaalassa...

Olen iloisen keveässä tilassa ajatellessani muuttoa Hankoon - hankalan tuntuinen asunnon etsiminen päättyi iloiseen löytöön. Keskustassa, 700 metrin päässä poikani perheen asunnosta, on korkealla talon huipulla minulle uusi koti.

Kaipasin avaria näköaloja. Kuvittelin löytäväni ne käpöttelemällä uudesta Hangon-kodistani meren rantaan. Ei tarvitse: kuudennen kerroksen lasitetulta parvekkeelta näkee pitkälle.

Olen aika onnellinen, sillä rakastan poikani perhettä kovasti, ja uskallan odottaa näkeväni heitä kaikkia kesän aikana paljon enemmän kuin täältä matkan takaa.

Kävelymatka kauppaan, kirjastoon ja labraan on myös aika mainio asia. En edes osaa kuvitella, mikä paluu "normaaliin" elämään tämän muuton myötä alkaa. Olen nyt istunut kotona tietokoneen ja teeveen edessä niin pitkään, että vapaa liikkuminen on päässyt unohtumaan. Pikkukaupungin mainioita puolia on juuri tuo pienuus: jopa kaltaiseni hidas liikkuja kykenee suoriutumaan pienistä välimatkoista omin voimin.

Onnellista myöskin, että iso osa romppeistani on valmiiksi laatikoissa varastossa!

Mielialani on iloisen odottava, vaikkei kuntoni tule muuttoa kestämäänkään. Voin vapaasti viettää toipumiseen tarvittavan ajan sängyn pohjalla.

(Sairaalajakso painoi mielialani ihan mutakuoppaan, sain masennus- ja ahdistuslääkkeet ja pari käyntiä vakavasti sairastuneita palvelevalle erikoissairaanhoitajalle - mutta ihan paras lääke on se, että elämä voi sittenkin muuttua. Oma voimattomuus ja kykenemättömyys asioiden muuttamiseen on ollut sairastumisen vaikeimpia paloja.)